Lapanen

Eräänä lumisena talvipäivänä ukko lähti kävelylle metsään pienen valkoisen koiransa kanssa. Lumi narskui, narskui hänen saappaidensa alla. Ukolla oli lämpimät punaiset lapaset, jotka hänen lapsenlapsensa oli neulonut. Mutta toinen lapanen putosi taskusta, eikä ukko huomannut mitään. Hups! Siinä se makasi, punainen ja pehmeä, valkoisen lumen päällä, ja ukko käveli pois.

Pieni hiiri tuli vilistäen lumessa. "Voi, mikä tämä on?" hän piipitti. "Pieni punainen talo!" Hän kömpi sisään. Siellä oli pehmeää ja lämmintä. "Minä asun tässä", hän sanoi. Sitten tuli sammakko, hyppien ja täristen. "Kop, kop! Kuka asuu tässä pienessä talossa?" "Minä olen Hiiri Jyrsijä. Kuka sinä olet?" "Minä olen Sammakko Hyppijä. Päästä minut sisään!" "Tule vain!" Nyt heitä oli kaksi.

Sitten tuli jänis, loikkien puiden välistä. "Kop, kop! Kuka asuu tässä pienessä talossa?" "Hiiri Jyrsijä ja Sammakko Hyppijä. Kuka sinä olet?" "Minä olen Jänis Loikkija. Päästä minut sisään!" "Tule vain!" Lapanen venyi hiukan, ja nyt heitä oli kolme. Sitten tuli kettu, hulmuava häntä perässään. "Kop, kop! Kuka täällä asuu?" "Hiiri, Sammakko ja Jänis. Kuka sinä olet?" "Minä olen Kettu-sisko. Päästä minut sisään!" "Tule vain!" Nyt heitä oli neljä.

Sitten tuli susi, nenä kylmästä punaisena. "Kop, kop! Kuka asuu tässä pienessä talossa?" "Hiiri, Sammakko, Jänis ja Kettu. Kuka sinä olet?" "Minä olen Susi Harmaa. Päästä minut sisään!" "No hyvä on, tule sitten." Mussss! Nyt heitä oli viisi. Sitten tuli villisika röhkien. "Röh! Päästä minutkin sisään!" "Mutta tilaa ei ole!" "Minä mahdun kyllä!" Plutsis! Nyt heitä oli kuusi, kaikki tiiviisti käpertyneinä yhteen.

Sitten tuli iso ruskea karhu, tömps, tömps, lumen läpi. "Kop, kop! Kuka asuu tässä pienessä talossa?" "Hiiri Jyrsijä, Sammakko Hyppijä, Jänis Loikkija, Kettu-sisko, Susi Harmaa ja Villisika Röhkijä. Kuka sinä olet?" "Minä olen Karhu Iso", sanoi karhu. "Päästäkää minut sisään. Minulla on kylmä." "Mutta tilaa ei ole!" he sanoivat. "Voi, olkaa kilttejä", sanoi karhu. "No... hyvä on." Ja suurella puuuuristuksella karhu kömpi sisään.

Nyt lapasessa oli seitsemän eläintä. Siellä oli hyvin lämmintä ja hyvin ahdasta. Lapanen venyi ja venyi ja venyi. Silmukat natisivat, natis, natis. Hiiri oli puristunut ihan peukalon kärkeen. "Eikö olekin kotoisaa?" sanoi karhu tyytyväisenä. "Hyvin kotoisaa", piipitti hiiri. "Vähän LIIANKIN kotoisaa!" Ja juuri silloin kaukaa kuului ääni: "Hau! Hau! Hau!"

Ukko oli huomannut, että lapanen oli kadonnut. "Voi voi, lapsenlapseni sen neuloi", hän sanoi. "Tule, pikku koira, mennään takaisin etsimään sitä." Niin he kävelivät takaisin metsän halki, narsk, narsk. Pieni koira juoksi edellä ja nuuski lunta. Kun se näki ison, pyöreän, punaisen lapasen, joka kiemurteli ja heilui, se haukkui niin kovaa kuin pystyi: "Hau! Hau! HAU!"

Eläimet säikähtivät kovasti! Ulos ne pölähtivät, yksi toisensa perään: karhu, villisika, susi, kettu, jänis, sammakko ja viimeisenä pieni hiiri. Ja pois ne juoksivat, takaisin omiin lämpimiin koteihinsa metsään. Ukko nosti lapasensa lumesta. Se oli vähän venynyt ja vähän lämmin. "Kummallista", hän sanoi ja hymyili. Hän veti lapasen käteensä ja käveli kotiin lämpimään taloonsa, missä lapsenlapsi odotti kuuman teen kanssa. Hyvää yötä.