Kultakutri ja kolme karhua

Olipa kerran pieni puutalo keskellä metsää, ja siinä asui kolme karhua. Siellä asuivat valtavan iso Isä-Karhu, keskikokoinen Äiti-Karhu ja pikkuruinen Pikku-Karhu. Eräänä aamuna Äiti-Karhu keitti aamupuuroa. Mutta puuro oli aivan liian kuumaa syötäväksi. ”Lähdetään kävelylle metsään”, sanoi Isä-Karhu, ”niin puuro ehtii jäähtyä.” Kolme karhua lähti ulos, ja ovi jäi vähän raolleen.

Hetken kuluttua metsässä käveli pieni tyttö. Hänen hiuksensa olivat kultaiset ja kiharat kuin auringonpaiste, ja siksi kaikki kutsuivat häntä Kultakutriksi. Hän näki pienen talon, ja hän näki, että ovi oli raollaan. ”Haloo?” hän huikkasi. Kukaan ei vastannut. Kultakutri oli utelias pieni tyttö, ja häntä myös nälätti. Siksi hän hiipi varpaillaan sisään. Pöydällä oli kolme kulhoa puuroa.

Hän maistoi puuroa valtavan isosta kulhosta. ”Auts! Tämä puuro on liian kuumaa!” Hän maistoi puuroa keskikokoisesta kulhosta. ”Brrr! Tämä puuro on liian kylmää!” Sitten hän maistoi puuroa pikkuruisesta kulhosta. ”Mmm! Tämä puuro on juuri sopivaa!” Ja hän söi sen kaiken, viimeistä lusikallista myöten.

Sitten Kultakutri näki kolme tuolia. Hän istahti valtavan isolle tuolille. ”Tämä tuoli on liian kova!” Hän istahti keskikokoiselle tuolille. ”Tämä tuoli on liian pehmeä!” Sitten hän istahti pikkuruiselle tuolille. ”Tämä tuoli on juuri sopiva!” Mutta hän kiemurteli ja keikkui, ja räks! Pieni tuoli hajosi palasiksi, ja Kultakutri putosi bums! lattialle.

Kultakutria nukutti nyt kovasti. Hän meni yläkertaan ja löysi kolme sänkyä. Hän kävi makuulle valtavan isoon sänkyyn. ”Tämä sänky on liian korkea!” Hän kävi makuulle keskikokoiseen sänkyyn. ”Tämä sänky on liian matala!” Sitten hän kävi makuulle pikkuruiseen sänkyyn. ”Tämä sänky on juuri sopiva.” Hän veti tilkkupeiton päälleen, ja hetken päästä hän nukkui sikeästi.

Pian kolme karhua tuli kotiin. ”Joku on syönyt minun puuroani”, sanoi Isä-Karhu suurella äänellään. ”Joku on syönyt minun puuroani”, sanoi Äiti-Karhu keskikokoisella äänellään. ”Joku on syönyt MINUN puuroani”, sanoi Pikku-Karhu pikkuruisella äänellään, ”ja syönyt sen kaiken!” Sitten karhut näkivät tuolit. ”Ja joku on istunut minun tuolillani”, huudahti Pikku-Karhu, ”ja rikkonut sen!”

Karhut nousivat portaita yläkertaan. ”Joku on maannut minun sängyssäni”, sanoi Isä-Karhu. ”Joku on maannut minun sängyssäni”, sanoi Äiti-Karhu. ”Joku on maannut MINUN sängyssäni”, piipitti Pikku-Karhu, ”ja hän on siellä vieläkin!” Kultakutri avasi silmänsä. Hän näki kolme karhua katsomassa itseään! Hän hyppäsi sängystä. ”Voi! Olen niin pahoillani!” hän huudahti. ”Söin puuron ja rikoin tuolin. Minun ei olisi pitänyt tulla taloonne kysymättä.”

Karhut katsoivat toisiaan. ”No niin”, sanoi Äiti-Karhu ystävällisesti, ”oli kyllä väärin tulla sisään kysymättä. Mutta kiitos, kun pyysit anteeksi.” Kultakutri auttoi Isä-Karhua korjaamaan pienen tuolin, ja Äiti-Karhu keitti uutta puuroa, juuri sopivaa, kaikille. Sitten Kultakutri juoksi kotiin äidin luo ja kertoi hänelle kaiken. Siitä lähtien hän aina koputti ja kysyi ensin. Ja joskus hän kävi vierailulla Pikku-Karhun luona, ja he leikkivät yhdessä metsässä. Hyvää yötä.