Tuhkimo ja lasitossu

Olipa kerran kiltti tyttö, joka asui äitipuolensa ja kahden sisarpuolensa kanssa. Sisarpuolilla oli silkkimekot, ja he nukkuivat pehmeissä sängyissä. Mutta kiltin tytön piti kuurata lattiat puhtaiksi, pestä astiat ja nukkua keittiön takan ääressä tuhkan keskellä. Siksi sisarpuolet kutsuivat häntä Tuhkimoksi. Silti Tuhkimo oli lempeä ja ystävällinen kaikille, jopa niille sisarille, jotka olivat häntä kohtaan ilkeitä.

Eräänä päivänä linnasta tuli kirje. Kuninkaan poika piti suuret tanssiaiset, ja kaikki olivat kutsuttuja! Sisarpuolet olivat aivan haltioissaan. "Minä puen punaisen samettimekkoni!" sanoi toinen. "Minä puen kultakukkamekkoni!" sanoi toinen. Tuhkimo auttoi heitä kihartamaan hiukset ja solmimaan nauhat. "Tuhkimo, etkö sinäkin haluaisi tanssiaisiin?" he härnäsivät. "Haha! Kuvittelepa, tuhkatyttö linnassa!"

Kun he olivat lähteneet, Tuhkimo istahti takan ääreen ja itki hiljaa. Yhtäkkiä keittiö täyttyi hopeisesta valosta. Siinä seisoi hänen kummitätinsä, joka oli haltijatar. "Sinä haluaisit niin kovasti tanssiaisiin, eikö niin?" hän kysyi ystävällisesti. "Voi kyllä", huokasi Tuhkimo. "Pyyhi sitten silmäsi", sanoi kummitäti. "Juokse puutarhaan ja tuo minulle suurin kurpitsa, jonka löydät."

Tuhkimo toi kurpitsan. Kummitäti kosketti sitä taikasauvallaan, ja viuh, siitä tulikin kimaltavat kultaiset vaunut! Kuusi pientä hiirtä hiirloukusta muuttui kuudeksi hienoksi valkoiseksi hevoseksi. Lihava rotta muuttui kuskiksi, jolla oli upeat viikset, ja kuusi puutarhan liskoa muuttui kuudeksi palvelijaksi. Sitten kummitäti kosketti Tuhkimoa, ja hänen vanha mekkonsa muuttui hopeanvihreäksi iltapuvuksi, joka loisti kuin tähdet. Hänen jaloissaan oli kaksi pientä lasitossua.

"Pidä hauskaa", sanoi kummitäti. "Mutta muista: keskiyöllä taika loppuu." Linnassa kaikki pysähtyivät ja katsoivat. "Kuka tuo ihana neito on?" he kuiskuttelivat. Edes sisarpuolet eivät tunnistaneet häntä. Prinssi kumarsi ja pyysi häntä tanssiin. He tanssivat, juttelivat ja nauroivat yhdessä koko illan. Tuhkimo oli niin onnellinen, että unohti kellon kokonaan.

Dong! Suuri kello alkoi lyödä kaksitoista. "Voi ei!" huudahti Tuhkimo. Hän juoksi ulos tanssisalista ja alas linnan portaita. Dong, dong, dong! Juostessaan hän pudotti yhden pienen lasitossun jalastaan. Hänellä ei ollut aikaa poimia sitä. Viimeisellä dongilla hänellä oli taas vanha mekkonsa yllä, ja hänen vaununsa olivat enää pelkkä kurpitsa, joka vieri tietä pitkin. Mutta prinssi löysi lasitossun portailta ja piti sitä varovasti käsissään.

Seuraavana päivänä prinssi sanoi: "Etsin neidon, jonka jalkaan tämä tossu sopii." Hänen sanansaattajansa kiersivät talosta taloon. Tuhkimon kotona ensimmäinen sisarpuoli työnsi ja työnsi, mutta hänen jalkansa oli liian suuri. Toinen sisarpuoli puristi ja puristi, mutta hänenkin jalkansa oli liian suuri. "Saisinko minä kokeilla?" kysyi Tuhkimo hiljaa. Sisaret nauroivat. Mutta tossu liukui hänen jalkaansa yhtä helposti kuin hansikas kämmenelle. Ja sitten hän otti esiliinansa taskusta toisen tossun!

Sisarpuolet lankesivat polvilleen. "Anna meille anteeksi, että olimme niin ilkeitä", he sanoivat. Ja Tuhkimo, jolla oli kaikkein kiltein sydän, halasi heitä ja sanoi: "Annan anteeksi koko sydämestäni." Pian prinssi ja Tuhkimo menivät naimisiin. Tuhkimo kutsui sisarpuolensakin asumaan linnaan, ja he oppivat olemaan ystävällisiä. Ja kaikki elivät onnellisina elämänsä loppuun asti. Hyvää yötä.