Kolme Bruse-pukkia

Olipa kerran kolme pukkia, jotka kaikki olivat nimeltään Bruse. Yksi oli pieni, yksi keskikokoinen ja yksi aivan valtavan iso. Koko pitkän talven ne olivat syöneet kuivia heiniä, ja nyt niillä oli kova nälkä. Laakson toisella puolella, kohisevan puron takana, oli rinne, joka oli täynnä makeaa vihreää ruohoa ja luonnonkukkia. "Mennään rinteelle syömään vatsamme pyöreiksi", pukit sanoivat. Mutta perille päästäkseen niiden piti ylittää puinen silta.

Sillan alla asui peikko. Hän oli kyhmyinen ja äreä. Hänen nenänsä oli pitkä kuin porkkana ja hiuksensa kuin sammaleinen kivi. Hän ei halunnut kenenkään kulkevan sillallaan. Ei koskaan. "Tämä on MINUN siltani", hän mutisi itsekseen. "Joka tästä kulkee, saa vastata minulle!" Niin hän istui varjossa, odotti ja kuunteli.

Ensin pieni Bruse-pukki lähti astelemaan sillalle. Tip, tap, tip, tap! kopisivat sen pienet kaviot. "Kuka siellä tip-tapsuttaa minun sillallani?" ärjäisi peikko ja nosti päänsä esiin. "Voi, se olen vain minä, pieni Bruse-pukki", sanoi pikkupukki ihan ohuella äänellä. "Minä menen rinteelle syömään makeaa ruohoa." "Ei käy!" sanoi peikko. "Minä syön sinut!"

"Voi ei, älä syö minua", sanoi pikkupukki. "Olen aivan liian pieni. Odota veljeäni, toista Bruse-pukkia. Hän on paljon minua isompi." Peikko raapi sammaleista päätään. "Isompi, sanot? Hmm. Hyvä on, mene vain." Ja tip, tap, pikkupukki hypähteli sillan yli ja ylös rinteen vihreälle ruoholle.

Pian keskimmäinen Bruse-pukki tuli sillalle. Tip, tap, tip, tap! "Kuka siellä tip-tapsuttaa minun sillallani?" ärjäisi peikko. "Minä se olen, toinen Bruse-pukki", sanoi pukki keskikokoisella äänellä. "No, nyt minä syön sinut!" "Voi, älä nyt sitä tee", sanoi pukki. "Odota isoa veljeäni. Hän on paljon, paljon minua isompi." "Hyvä on", sanoi ahne peikko. "Mene vain." Ja toinen pukki nousi rinteelle.

Sitten tuli valtavan iso Bruse-pukki. TÖMS, TÖMS! TÖMS, TÖMS! Silta natisi ja ruskui sen alla. "KUKA SIELLÄ TÖMISTELEE MINUN SILLALLANI?" ärjäisi peikko. "MINÄ SE OLEN, ISO BRUSE-PUKKI!" sanoi pukki valtavan isolla äänellä. "No, nyt minä tulen ja syön sinut!" sanoi peikko ja kiipesi sillalle. "Tule vain!" sanoi iso pukki. "Minulla on kaksi isoa sarvea, enkä minä pelkää sinua!"

Iso Bruse-pukki laski sarvensa alas ja juoksi peikkoa kohti. Pam! Se nosti peikon sarviensa päälle ja heitti hänet sillalta, ja molskis! peikko pulahti kohisevaan puroon. Kylmä vesi vei hänet mukanaan, ja hän ui pulikoiden ja puhisten pitkin laaksoa alas. "Brrr! Onpa kylmä!" mutisi peikko. "Minä etsin toisen sillan, jossa on mukavampia pukkeja!" Eikä hän enää koskaan palannut.

Sitten iso Bruse-pukki tip-tapsutteli rinteelle veljiensä luo. Siellä ne söivät makeaa vihreää ruohoa ja luonnonkukkia. Ne söivät ja söivät, kunnes olivat niin pyöreitä ja pulleita, että tuskin jaksoivat kävellä kotiin. Ja jos ne eivät ole laihtuneet, niin pulleita ne ovat vieläkin. Näin on tarina kerrottu loppuun. Hyvää yötä.