Piparkakkumies

Olipa kerran pieni vanha mummo ja pieni vanha ukko, jotka asuivat aivan kahdestaan maatilalla. Eräänä päivänä pieni vanha mummo kaulitsi taikinaa ja leikkasi siitä pienen miehen. Hän antoi hänelle rusinasilmät, kolme rusinanappia ja leveän kuorrutehymyn. Sitten hän työnsi hänet uuniin. Pian kuului tik, tik, tik. Mummo avasi luukun, ja ulos hyppäsi pieni mies! Pois hän juoksi yli keittiön lattian.

"Seis, seis, pieni mies!" huusi pieni vanha mummo. "Seis, seis!" huusi pieni vanha ukko. He juoksivat niin lujaa kuin jaksoivat, mutta piparkakkumies vain nauroi ja vilkaisi olkansa yli. "Hyppää, loikkaa, juokse jos jaksat! Et sinä minua saa kiinni, minä olen Piparkakkumies!" Ulos ovesta hän lähti ja portin läpi, ja pois tietä pitkin nopeilla pienillä piparkakkujaloillaan, ja aurinko paistoi hänen napeissaan.

Hän juoksi lehmän ohi apilapellolla. "Mu-u! Seis, pieni mies!" sanoi lehmä. "Sinä tuoksut niin hyvältä! Jää tänne sanomaan päivää." Mutta Piparkakkumies juoksi vielä lujempaa ja lauloi: "Pääsin karkuun mummolta, pääsin karkuun ukolta, ja sinultakin karkuun pääsen, kyllä, kyllä! Hyppää, loikkaa, juokse jos jaksat! Et sinä minua saa kiinni, minä olen Piparkakkumies!" Lehmä heilautti häntäänsä ja lönkytti hänen perässään.

Hän juoksi hevosen ohi tiellä. "Hirnuu! Seis, pieni mies!" sanoi hevonen. "Kiipeä selkään, niin saan haistella sinua!" Mutta Piparkakkumies juoksi vielä lujempaa ja lauloi: "Pääsin karkuun mummolta, ukolta ja lehmältä, ja sinultakin pääsen, katso vain, nyt heti, tässä näet! Hyppää, loikkaa, juokse jos jaksat! Et sinä minua saa kiinni, minä olen Piparkakkumies!" Hevonen pudisti harjaansa ja laukkasi hänen perässään.

Hän juoksi heinämiesten ohi pellolla. "Seis, pieni mies! Tule syömään eväitämme kanssamme!" Mutta hän juoksi vielä vauhdikkaammin. "Pääsin karkuun mummolta, ukolta, lehmältä ja hevoselta, ja sinultakin pääsen, totta kai, totta kai!" Nyt hänen perässään oli kokonainen joukko! Pieni vanha mummo, pieni vanha ukko, lehmä, hevonen ja kaikki heinämiehet puuskuttivat pitkin tietä. Ja yhä hän nauroi, ja yhä hän juoksi, kunnes hän tuli joelle.

Joki oli leveä, ja Piparkakkumies pysähtyi äkkiä. "En osaa uida", hän sanoi. "Menen ihan märäksi ja pehmeäksi!" Ruovikosta ilmestyi hoikka punainen kettu. "Hyvää iltaa", sanoi kettu. "En minä halua ottaa sinua kiinni. Olen vain kävelyllä. Hyppää minun hännälleni, niin kannan sinut yli." Niin hän hyppäsi sen hännälle. "Vesi on syvää", sanoi kettu. "Hyppää selkääni." Niin hän hyppäsi sen selkään. "Vielä syvempää. Hyppää kuonolleni."

Toisella rannalla kettu pysähtyi. "Sanoit, ettei kukaan saa sinua kiinni", se sanoi virnistäen. "Ja nyt istut tässä minun kuonollani." Nuuh, nuuh, nuuhki kettu. "Voi sinua, kyllä sinä tuoksut hyvältä." Se oli temppu! Mutta aivan heidän yläpuolellaan oli avoin ikkuna, josta paistoi lämmin valo. Hop! Piparkakkumies hyppäsi ylös pienen leipomon ikkunalaudalle. Kettu katsoi ylös, aivasti inkiväärille, nauroi ja ravasi tiehensä.

"Kappas vain", sanoi leipuri pyyhkien jauhot käsistään. "Kukas sinä olet?" "Olen väsynyt juoksemaan", sanoi Piparkakkumies. Niin leipuri nosti hänet lämpimälle hyllylle uunin viereen. Kun vanha mummo ja vanha ukko tulivat puuskuttaen lautalta, hän sanoi: "Anteeksi, että juoksin pakoon." He halasivat häntä, ja kaikki söivät yhdessä tuoretta leipää. Nyt hän asuu siellä yhä ja vilkuttaa lapsille. Uuni hehkuu. Katu on hiljainen. "Ei tarvitse enää juosta", hän kuiskaa. Hyvää yötä.